Little Red Riding Hood

| On
26.1.16


Harvoin asettaudun kameran eteen, mutta kun sen teen niin.. en ole siinä järin hyvä. heh. Vaikka blogini on melkoista sillisalaattia, on aiheet kuitenkin pitkälti keskittynyt lapsiin, kotiin tai mielipiteisiin. Blogin kohtalo on edelleen vähän auki, tuntuu että aika on tiukilla (no onhan se sitäkin), aiheet vähissä ja motivaatio nollassa. Lukeeko kukaan enää edes blogeja? Vai onko vloggaajat, snäppääjät ja instagrammaajat nyt syöstäneet meidät vallasta?

Olen muutenkin miettinyt kevään suunnitelmia. Mitä mä haluan tehdä ja olla, tai mikä musta tulee isona. Meinasin hakea maaliskuun haussa kouluun ja salaa olen haaveillut töistä some-alalla. Olen myös vuosia haaveillut omasta verkkokaupasta, mutta siihen mulla ei taida vieläkään olla tarpeeksi ballseja. Luulen, että jo pelkästään tasapainon saavuttaminen arjessa ja elämässä yleensäkin on mulle sellainen tavoittelemisen arvoinen juttu, josta olisin melko tyytyväinen. Tai olen mä myös päättänyt selvittää sen jutun, missä mä olen hyvä. Tää on sellainen asia, mistä mä tulen aina vähän surulliseksi, mutta tiedättekös kun kaikilla on aina se yksi juttu, missä ovat hyviä? Niinku sisustaa, laulaa, tanssia, piirtää you name it, mutta mulla ei ole mitään sellaista taitoa! Aikomukseni onkin nyt löytää juttu missä loistaa. heh. 




Tiedän kyllä, että mun kolmenkympinkriisi on vielä kaukana joten jos olen vielä neljän vuoden päästä näiden samojen kysymyksien äärellä, niin vaivun itseinhoon vasta silloin :D Nyt tulin kuitenkin hypettämään teille uutta takkiani. Takki on Booso, joka on itselleni entuudestaan tuttu lastenvaatteiden saralta, mutta uuden malliston myötä ihastuttanut myös aikuistenvaatteillaan! Tykkään samistella lasten kanssa, sillain hyvällä maulla (ei kiitti mitään miikkarin örmysammakoita...) ja Booson kuosit on siitä kivoja, että ne ei vähennä lapsen lapsekkuutta, mutta ei myöskään vie aikuiselta katu-uskottavuutta ;) Tätä takkia löytyy myös mustana, mutta mielestäni tämä tiilenpunainen oli ensinnäkin super ihanan värinen ja hyvää vaihtelua muuten niin mustaan vaatekaappiini. Täytyy kyllä sanoa, että malliltaan tämä ei mun vartalolle ole ihanteellisin kiinni, mutta näin pakkasten lauhduttua on kiva kun voi pitää auki. Pidän valtaosaa takeistani auki, mun vartalolle ei passaa juuri mikään takki kiinni..



Mutta että sellaista. Mitäs tykkäätte? siis takista. Koska jos tykkäsitte niin nyt lähtis -10% kaikista Booson vaatteista Hip-Kidin sivuilla, tästä päivästä aina sunnuntaihin asti koodilla Booso10!


*takki saatu yhteistyönä
17 kommenttia on "Little Red Riding Hood"
  1. Ihan samojen fiiliksien kanssa paininu! Blogit on varmaan jonkinlaisessa laskusuhdanteessa noihin verrattuna, mutta eiköhän silti aika isot massat lue vielä :) Mitä alkaisit myydä verkkokaupassa? Sulle sopii hyvin punanen, oot niin nätti! <3

    VastaaPoista
  2. Siis oikeesti! Onko maailmassa toinenkin ihminen joka ei tiedä missä on hyvä?? Mä oon aina aatellu, että ei oikeesti kukaan oo tällänen:D Mut mahtavaa, nyt löyty toinenkin! :D
    Pitää varmaan itekkin alkaa tavotella sitä missä vois loistaa!
    Ja älä lopeta blogia, täällä ainakin lukija :-*

    VastaaPoista
  3. Oot niin kaunis <3____<3 ja takki on tosi kiva!

    VastaaPoista
  4. Siis väitätkö että näissä kuvissa on jotain vikaa? :D Kaunis olet ja sopii sulle tosi hyvin toi takki!

    VastaaPoista
  5. Heh, ei miulakaan ole mitää spessua jonka osaan :D Ja toivottavasti blogitkin säilyy inessä vielä, koska huikeita nää on edelleen! Nyt on vaan joku blogien lama-aika, mutta kyllä se tästä :'D Heheheh. Ihania kuvia, tuli ihan mieleen noi Valehtelevat viettelijät kun siinä on se punatakkinen typy :D

    VastaaPoista
  6. Heips. Lahjakkuuden suhteen täällä sama asia, kunnes.. Tajusin että mun lahjakkuus on moniosaaminen semisti. Melkeen mikä vaan onnistuu, en oikeestaan tiedä mitä en muka osaisi yhtään. Lisäksi olen todella sopeutuvainen, kameleontti, sekin on lahjakkuutta harva siihenkään pystyy. Soveltamaan ja mukautumaan muuttuviin tilanteisiin. Lisäksi stressin sietokyky on hyvä, paineen alla toimiminen saa mut vähän loistamaankin jollain saralla. En ole huippu missään mutta hyvä monessa. Mun mielestä aika jees. Elämä on hauskaa. :)ps. pliis jatka bloggaamista! Sä oot erinomainen siinä, älä ressaa. Ja palaa siihen että kirjotat taas siitä mistä haluat, niin kuin haluat. Siinä sä oot hyvä. Tunteiden nostatus on ihan tervettä. ;)

    VastaaPoista
  7. Mä vaan rakastan noita sun hiuksia! Mä kyllästyin nopeesti snäppiin. Sitä ois hauska päivittää mutta vie jotenki kauheesti aikaa. Mä kärsin kyllä sun kanssa samoista ongelmista. Tuntuu ku ois ysiluokalla ja miettii mihin kouluun menis. Eikä mullakaan oo mitään taitoo millä loistaisin. Ois niin siistiä asua lähempänä teitä ja tutustua paremmin!

    VastaaPoista
  8. Älä lopeta, sinä olet hyvä kirjoittamaan. :)

    VastaaPoista
  9. Upea nainen <3 mulla ei myöskään ole mitään spessua osaamista, yhdyn anonyymiin että mä osaan myös semisti kaikkea ja oon nopea oppimaam! Kriiseilen myös välillä että mikä musta tulee isona mut luulen että tää kriisi ratkastaab sitten kun on suurin osa asuntolainasta maksettu ja lapset koulussa..:D

    VastaaPoista
  10. Oi mikä takki ja kyllä sä näytät kuvissa hyvälle :D

    VastaaPoista
  11. Essi // Pieces of Miracles27. tammikuuta 2016 klo 19.37

    Sä ja sun upeus - toi takin väri on ihan täydellinen sulle!

    VastaaPoista
  12. Ihana takki, sopii loistavasti sulle! :) älä ihmeessä lopeta, täällä yks joka ei seuraile niin muita kanavia ja sulta saa tarpeellista vertaistukea ja muutenkin kaikkea sovussa, kiitos! :))

    VastaaPoista
  13. Hei onko takki talvi vai kevätmallia? Ihastelin tuolt sivuilta, muttei käyny selville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Sanoisin että paras -10 - +5 asteille, eli enemmänkin alkukeväälle ja näille leudoille loskasäille🙈

      Poista

Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9