Meidän keittiö sis.alekoodi

| On
4.11.15




Meidän keittiö alkaa hiljalleen näyttää siltä, miltä sen haluaisin näyttävän. Lukuunottamatta osaa listoista, jotka ovat vielä maalaamatta valkoisiksi ja ikkunanpokat mustiksi. Ostettiin tämä omakotitalo vähän päältä kaksi vuotta sitten ja siitä asti ollaan tätä enemmän ja vähemmän oltu remontoimassa. Niinhän sitä sanotaan ettei omakotitalossa koskaan hommat lopu ja valmista ei ikinä tule. Olen huomannut saman jo nyt; meillä on muutama jo pidempään remontointia odottanutta kohdetta ja huomaan aina yhden remontin jäljiltä löytäväni seuraavan kohteen mikä täytyisi uusia. Kai sitä uutta pintaa tullessa huomaa herkemmin ne pienemmätkin viat, mihin ei aiemmin ollut kiinnittänyt huomiota.
Niin ja koska olen nainen, voin aina muuttaa mieltäni.
Siksi en nyt välttämättä kuitenkaan kirkossa kuuluttaisi, että keittiö on sitä mitä haluan, mutta voin laittaa käteni raamatun päälle ja vannoa, että se on nyt, tällä hetkellä, toistaiseksi ja paria vikaa lukuunottamatta sellainen kuin pitäisi. Heh.
Olen jo pitkään muissa blogeissa ihastellut KG Designin pilvipöytätabletteja ja jo aikaa sitten päättänyt ne meille haluavani. Ilokseni MaxPlay meille moiset lähetti ja vasta postista hakiessani tajusin, että ai saakeli. Meillähän on p y ö r e ä pöytä! Olin jonkin aivopierun lomassa jämähtänyt ajatukseen meidän entisestä suorakaiteisesta pöydästä ja enhän minä tajunnut, ettei tabletit istuisi niin hyvin pyöreään pöytään. Syytän tästäkin imetystä. (:D)
No mutta näppäränä tyttönä tajusin, että mieshän (hehheh) voi ne mattoveitsen kanssa veistellä oikeaan malliin. Ja kas vain, problem solved!
Nyt olis mahis hankkia esimerkiksi nuo pilvitabletit -10% alella, kun MaxPlay tarjosi synttärihulinoiden viimeiselle päivälle alekoodin! Koodilla "OLLIE" saat alennuksen kaikista tuotteista ja se on voimassa 11.-14.11 välisen ajan. Instagramin puolella on lisäksi pieni kiva arvonta.
Mutta tässä tää nyt sit olis! Synttärihulinat siis. Mitäs olette tykänneet? Ihanaa, kun teitä on noin paljon arvontoihin osallistuneita ja kiitos kehuista sekä onnitteluista :) Musta on ainakin ollut ihan super kivaa ollut järkätä teille pientä kivaa ja kiitos mukaan (nopealla varoitusajalla) lähteneille yrityksille! Viikonloppuna arvotaan voittajia ja huomenna palataan takaisin arkeen;)
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9