EI NIIN TÄYDELLINEN BLOGIÄITI- IHAN TAVALLINEN ÄITI, KAI?

| On
21.2.15
Äitinä oleminen on raadollista. Huonosti nukutut yöt, uhmat ja tuhmat vielä kestänee, koska pakko, mutta raadolliseksi äitiyden tekee myös kanssaäidit. Siinä, missä me voitaisiin kaikki samassa veneessä tsempata kanssa äitejä ollaan syyttävän sormen kanssa tuomitsemassa toisinajattelioita. Erimieltä saa- ja pitää olla, mutta hyvänmaun rajat rikkoutuu siinä vaiheessa kun tuomitaan toisen mielipiteet ja kasvatusaatteet vääriksi. 

Raadollista on myös blogimaailma siinämäärin kun ne kanssavanhemmat vertailee omaa epäonnistumistaan blogeihin joissa fiilistellään vain niitä hyviä juttuja. Tööt- ensimmäinen virhe.  Vaikka itse olen avoimesti kirjoittanut kaikista kompasteluistanikin, ymmärrän hyvin, että monella bloggaajalla raja mistä kirjoittaa on paljon tiukempi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämä olisi pelkkää kiiltokuvaa ja yksisarvisella ratsastamista. Olikin siis sanomattakin selvää, että lähden mukaan Kaksplussan bloggaajaporukan kanssa kehiteltyyn prokkikseen. 
Ei niin täydelliset blogi-äidit
Tarkoitus on mm. herätellä, että myös me bloggaajat ollaan ihan tavallisia taapertajia- ei yli-ihmisiä supermutseja sisustuslehdenkansikuvakodeissamme ongelmattoman elämämme kanssa. Omani pitäisi julkaista huomisaamu kymmeneksi ja edelleen edeltävänä iltana on ihan auki, mistä kirjoittaisin. Olenhan kertonut, että joskus tulee huudettua, sometan, olen ollut masentunut, syötän joskus soseita vauvalle ja herkkuja taaperolle. En saanut yhdestäkään niistä kokonaista postausta aikaiseksi. Päädyin ihan erilaiseen ratkaisuun..

Mitä jos kurkistettaisiin ihan vain pään sisälle yhden päivän ajaksi?

Kello on viisi aamulla kun pienet jalat tömistelevät makkariin. Nostan lapsen väliimme, käännän kylkeä, jatkan uniani ja toivon, että poika tekisi samoin. Seuraavan kerran herään puoli kahdeksan pintaan pusuihin ja haleihin, vastaan niihin ja samalla anelen, että pötköteltäisiin hetki. Mä olen huono aamuissa, tiedän.
Ensimmäinen epäonnistumiseni päivässä alkaakin heti aamusta. Luulen, että se mystinen olento, täydellinen äiti, heräisi ensimmäisenä jo ennen kukon pierua ja lapset heräisivät vastaleivotun leivän kirvoittaessa sieraimet. Pöydässä odottaisi lautasella juuri uunista nostettu sämpylän puolikas voinokareella ja päälle olisi aseteltu symmetrisesti salaattia, kurkkua, juustoa ja pala tomaattia. Lasissa on vasta puristettua mehua oman pihan antimista ja ehei- ei haittaa vaikka talvipakkasilla pihalla ei mikään kasva kun kaikki kerättiin jo viime kesänä kellariin talteen. Välttääkseen kullanmuruilta liian sokerin saantia, on mehu puristettu porkkanoista, mausteita ei ole ja lapset rakastavat- tietty. 

Täydellisen äidin kiillottaessa pöytähopeiden lisäksi omaa sädekehäänsä myhäilen minä lämpimän peiton alla saadessani armonaikaa vartin, jonka jälkeen, edelleen puolikuolleena hinaudun ylös ja passitan lapsen vessaan. Sillävälin itse duunailen kahvit tulille ja kaivelen jääkaapista aamiaista. Kreikkalaista jogurttia on vielä tippa, riittää molemmille, mustikkaa ja mysliä, joo se on hyvä. Kauramaitoa kylkiäiseksi. Ensimmäinen riita tulee aamupöydässä ja siihen päättyy aamiainen tällä erää. Passitan lapsen pesulle. Huitaisen kahvin naamaan, kerään astiat pöydästä ja asettelen ne tiskialtaan ympärille.
Huono aamu- ehkä, tai sitten reputin heti täydellisen äidin-alkeiskurssin. Saan nuhteita kärsivällisyyden puutteesta ja kotiläksyksi harjoitella kymmeneen laskua. Ja mitä tiskeihin tulee, tilanne ei täydellisessä kodissa pääse koskaan äitymään siihen pisteeseen, että tiskialtaaseen ei mahtuisi enempää likaisia, täydellisessä kodissa tiskiallas säihkyy kirkkaammin kuin vastavalkaistut hampaat.

Aamupesujen jälkeen poika saa joko mennä touhottamaan omiaan tai katsoa piirrettyjä. Mitä teen? Otan toisen ison kupin kahvia koska en ole vieläkään selvinnyt aamusta, istun pöydän ääreen ja otan puhelimen käteen, someaika. Facebook ja instagram vie ajatukset pois ahdistuksesta. Ahdistukselta, jota koitan itseltänikin salata vaikka se on toisinaan kurkkua kuristava. Eniten ahdistaa kun ei osaa jäsennellä mikä ahdistaa. Pistän raskauden piikkiin, suljen mieleni ja päivitän facebookin etusivua.

Kolmas kuppi kahvia, mustana niin kuin aina ja pikkuhiljaa alan herätä. Lastenhuoneen lattia täyttyy pian legoista ja autoista ja vaikka kuinka pyrin olla läsnä huomaan ajatuksieni karkailevan. Asianajaja lasku tuli taas, tällä kertaa alta kahdensadan mutta tiukkaa tekee sekin tässä taloudessa nyt kun edelleen koitetaan tasata tilejä miehen lomautuksien vuoksi. Koska tähän saadaan ratkaisu? Usean tonnin jälkeen on säästöt mennyt ja velka kasvanut. Katson ympäröiviäni neliöitä ja mietin, että tässäkö tämä sitten oli. Sitten kun on tanssittu häitä niin onkin kaikki isot päätökset elämältä taputeltu ja nyt sitten eletään onnellisena elämämme loppuun asti ja booooooringtheend
Osaanko minä sitoutumiskammoisena pysyä aloillani hamaan tappiin asti. 
Kurkkua alkaa kuristaa ja nieleskelen itkua. Mies on noussut ylös, tulee pojan huoneeseen huomenia huikaten ja huomaan taas tiuskivani takaisin. Yhdistääkö erilaisuus vai erkaannuttaa hitaasti mutta varmasti? Lapsi tuli melkein heti seurustelun alussa- onko meillä mitään yhteistä enää lasten lentäessä pesästä?-Sitten tehdään iltatähti. 
Nauran, huumori on ainakin molemmilla edelleen just niin paskaa, että se iskee edelleen.
Täydellinen äiti pyöritteli silmiään jo siinä vaiheessa kun kerroin, että meillä katsotaan telkkaria ja äiti näprää puhelinta. Lukemisen hän lopetti siihen kun kerroin negatiivisista tuntemuksistani ja läpsäisi takaraivolle miehelle tiuskimisesta.

Mainitsen tiskirätistä ja poika kirmaa salamana keittiöön, mikään ei oo niin kivaa kuin siivoaminen ja sitä seuraava kokkaaminen. Syödessä Oliver aloittaa pelleilyn ja aikani sitä katseltuani menetän malttini ja raivostun saaden pojan alahuulen väpättämään. 
Tunnen heti pistoksen sydämessä mutta on liian myöhäistä- itku tuli. Kyllä minä usein osaan neuvotella, miksen aina? Koitan sopia mutta nyt on poika jo vetäissyt marttyyrivaihteen päälle ja hipoo ärsyttävyyden äärirajoja. Onneksi on aika päiväunille ja näin vältyn uudelta riidalta.

Unien jälkeen on molempien mieli virkeämpi ja loppupäivä menee rattoisasti ja minäkin jaksan taas rauhakseen keskustella uhman koittaessa kurkkia. Ahdistus on tältä päivältä taputeltu, näen tulevaisuuden taas kirkkaammin ja höpötellään Oliverin kanssa kesällä saapuvasta vauvasta. "Arvaa mitä?" -Rakastaa. "Aivan oikein. Miten paljon?" -Maasta kuuuuuuuhun asti. ".. ja takaisin". 
Pissa tulee taas onnistuneesti pottaan, heitetään yläfemmaa päiväkuivuudelle ja lähdetään sen kunniaksi kahvilaan pullalle sekä hakemaan kaupasta joku kiva piirretty.
Lapseni on paras ja fiksuin päätös jonka olen koskaan tehnyt ja tunnen huonoa omaatuntoa, että kehtaan ahdistella elämäntilanteestani. Päätän, että en hukkaa nyt loppuiltaa ahdistelemalla ahdistuneisuutta, johan se kuulostaakin ahdistavalta. Voisin tietysti syyllistää itseäni myös kuinka ei koko päivänä ulkoiltu, en tiskannut, en pyykannut. Lakaisin lattialta isoimmat roskat ja pyyhin pöydältä isoimmat tahrat. Päätän kuitenkin antaa itselleni armoa.

Iltahommat melkein peittoaa aamuheräämiset. Tiiättekös, se tunne kun päivä on jo melkein pulkassa ja sohva vetää puoleensa ja suklaatkin odotaisi jääkaapissa noutajaansa, mutta vielä olis vähän jäljellä? Yleensä nakitan miehelle jonkun diilin turvin, mutta mies on iltavuorossa, ei auta. Viimeiset iltasotkut, pesut ja sadut. Jään viereen odottamaan nukahtamista ja kymmenen halia, tuplaten pusuja ja triplaten autolauluja myöhemmin on kundi sikeässä unessa. Kuiskaan korvaan että äiti rakastaa ja kampean jääkaapin kautta telkkarin ääreen. Ah- hiljaista. 





IMG_8351 



Miehen tullessa kotiin jo pojan ollessa iltaunilla, tehdään lämppärit perinteisellä reseptillä ja avataan Elisaviihde. Valkataan taas se b-luokan leffa ja nauretaan sen surkeudelle. Arkista ehkä mutta ollaanpa kaavoihin kangistuneita yhdessä. Täydellinen äitikin luovutti suuhteeni jo ajat sitten ja siirtyi takavasemmalle. En murehdi hylätystä täykkäritittelistä, olen ihan sinut sen kanssa ettei musta täydellistä muovaudu vaikka kuinka paljon ottaisin läksyjä kotiin ja istuisin jälki-istunnossa. Taidan olla ihan tavallinen äiti- kai, eikä se ole yhtään hullumpi vaihtoehto.


Tämä postaus on osa kaksplussan bloggaajien juttusarjaa Ei niin täydelliset blogiäidit. Linkistä löydät jo julkaistut ja lisää ilmestyy kevään mittaan viikoittain. Mitä mieltä olit tarinastani?
29 kommenttia on "EI NIIN TÄYDELLINEN BLOGIÄITI- IHAN TAVALLINEN ÄITI, KAI?"
  1. Oot ihan huippu kirjottamaan! Tykkään niiiiiin paljon näitä sun juttuja lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, sä oot aina ihanan kannustava<3

      Poista
  2. Ihana Salla,siun tekstit on niin jees! En monesti jaksa lukee postauksia jossa ei oo kuvii paljoo,mut tätä(kin) siun postausta oli niin leppoisa lukee :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla, jännitin niin paljon tän julkaisua!! <3

      Poista
  3. Oot aivan ihana tavallinen äiti <3 tää helpotti mun ujoutta tulla kylää :p

    VastaaPoista
  4. Huippu kirjoitus! Kuulosti osin niin tutulta ja kuules oot hyvä just noin! <3

    VastaaPoista
  5. Tää oli tosi kiva postaus :)!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ihanan ja helpottavan tutulta :D vitsi miten hyvin ja koukuttavasti kirjoitat, huippu äiskä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ah, ihanaa että meitä taviksia on useampi;) kiitos kauniista sanoista<3

      Poista
  7. Aivan loistava postaus! Olet tosi lahjakas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oot ollut ihanan kannustava jokaisen mun postauksen kommenttilaatikossa. Kiitti <3

      Poista
  8. Kuulostaa hyvin hyvin tutulta! :D Ihana :')

    VastaaPoista
  9. Ihana <3 ja niin mä xD ja illat on pahimpia... Mut nyt kun täällä on masu täynnä Marabuta ja luettu pari kivaa blogitekstiä niin voin painua pehkuun ja odottaa ensimmäistä aamuyön räkärääkäisyä xD Öitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. illat on ihan persiistä=D varsinkin kun aina AINA mun nukuttamisvuorolla se vie vähintään tunnin.. Ja oltsu sanois "mmmm Balabou" <3 marabou..mmmm.. nyt tekee mieli suklaata. Huomenta! <3

      Poista
  10. Ihana postaus. Tätä se elämä just on.

    VastaaPoista
  11. Mulla on ihan hirvee paniikkipelkoahdistus tulevasta vauvasta. Ensimmäisestä. Toivotusta ja odotetusta, jo valmiiksi maasta kuuhun ja takaisin rakastetusta. Mutta silti. Nyt pelottaa, vaikka kuukausia on vielä useampi jäljellä. Tuli kyyneleet silmiin tätä kirjotusta lukiessa. Se kohta kun mainitset Oliverin olevan parasta sun elämässä. Ja toi loppu, kun sulla on vielä miehenkin kanssa yhteistä aikaa ja rakkautta. Pelkään että senkin menetän. Vaikka tiedän että tuun rakastamaan mun lasta eniten maailmassa, ja tuun pärjäämään. Ja mun mies on hyvä mies. Kiitos tästä, jään seuraamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te pärjäätte ihan varmasti! Suosittelen lukemaan mun vanhempaa postausta: kurkistus kulissien taakse, meillä vauvavuosi ei ollut helppo ja lapsi tuli yllätyksenä mutta mekin selvittiin! Yhteistä aikaa löytyy jos löytää sitä arjen keskeltä, myös ihan vain sieltä omalta kotisohvalta. Ei sen tarvitse olla hienoja treffejä ja kylpylälomia - vaikka kivoja nekin. Mutta musta ihaninta pitkän päivän päätteeksi on hypätä sohvalle miehen viereen, kerrata päivän tapahtumat, mässätä, katsoa telkkaria ja valvoa ihan liian myöhään;) tsemppiä loppuajan odotukseen ja toivottavasti jännitys tasaantuu, tuut ennen pitkään huomaamaan että se oli ihan turhaa;) kiva jos teksteistäni on jotain hyötyä ja tervetuloa seuraamaan <3

      Poista
  12. Helpottava postaus! Joku muukin siis tekee tätä samaa :D tsemppiä raskauteen ja uhmaan.

    VastaaPoista

Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9