Esittelyssä äiti

| On
19.2.14
Mulla ei ole mitään selkeää linjaa blogilleni.
Sisältö on aika sekalainen sillisalaatti.
Itseni olen jättänyt aika taka-alalle.

Eilisestä tukkapostauksesta sain kuitenkin vähän tuulta purjeisiin.
Innostusta, että voisin ehkä lapsen, kodin ja arjen lisäksi
 postata toisinaan äidistä, minusta.

Miltäs kuulostaisi?

Tänään ajattelin aloittaa minäpostauksen pienellä esittelyllä.
Pari faktaa minusta.


En ole muotitietoinen, koskaan ollutkaan.
En pukeudu tietyn muotin mukaisesti vaan fiiliksen mukaan.
Itsevarmin olo mulla on hyvännäköisissä farkuissa,
 ruutupaidassa, consseissa ja tukka harjaamattomana pipon alta vilkkuen.
Epävarmin olo on tiukassa pikkumekossa, ollut aina. 
Ne ei ole vaan tehty mua varten, ei ole mun tyylisiä.
Harvoin mua mekossa näkeekään.
Rennot hengailumekot on asia erikseen.


Onneli kummitytsy<3



Olen laiska laittamaan itseäni. 
Jos meikkaan, meikkaan melko vähän.
En jaksa hoitaa ihoani ja ne meikit jää useinkin yöksi naamalle.
Kampaamot, kynsienlaitot, ripset, hoidot on kaikki yhtä tuskaa mulle.
Istua monta tuntia paikallaan, äh ja puh!

Mä olen varmasti yksi maailman vaikeimpiin ihmisiin lukeutuva.
Kiihdyn nollasta sataan ja lepynkin helposti.
Teen toisinaan kärpäsestä härkäsen.
Mies joskus sanoo, että suututan itse itseäni kun haastan riistaa.
Mielialani vaihtelee pahemmin kuin hormoonihuuruisella raskaana olevalla.
Olen sarkastinen jo huomaamattanikin, kuuluu jokapäiväiseen arkeeni.
Mustahuumori on parasta.
Nauran omille vitseilleni, varsinkin silloin kun kukaan muu ei.


Tunnen itseni typeräksi kameran edessä.
Tai siis, itsehän voin ottaa itsestäni posetuskuvia mutta toisen
seisoessa kameran takana en voi ottaa itseäni tosissani.

Mä olen aidosti vähän hidas.
Tai siis hissi kulkee ylös asti,
mutta ei täydellä teholla.

Oliver oli nyysinyt mun toisen kengän. Pitkän etsimisen jälkeen se löytyi sohvan välistä!!
Vasta viimeisen vuoden aikana olen oppinut olemaan sinut suuni kanssa.
Mulla on super isot huulet ja mua on niistä kiusattu paljon.
On myös tosissaan kysytty olenko ottanut botoxia.
No jos ottaisin, niin en varmaan saisi edes suutani auki enään.


Syön hampurilaisen kerroksittain. Aina syönyt.
Eli ensin sämpylän yläosa, alinosa ja viimeisenä pihvi. 
Kaikki erikseen yksitellen.

Syön kaiken lusikalla.
Paitsi pihvi on jo haastava, 
siihen olen todennut toimivammaksi haarukan ja veitsen;)

Televisio, radio, kaikki missä voi säädellä ääntä tai vastaavaa,
pitää olla tasaluku.
Ihan ärsyttävyyteen asti pakkomielle. 
Mies vihaa.


Siinä pari asiaa minusta. Turhaa nippelitietoa ;) 
Ensi kerralla voisin kertoa top-ärsytyksen aiheet,
minähän kun en ole yhtään helposti ärsyyntyvää tai provosoituvaa sorttia.

Oliko tää nyt yhtään hyvä idea nostaa äiti pöydälle?











30 kommenttia on "Esittelyssä äiti"
  1. Oli hyvä idea nostaa äiti pöydälle :D
    Meillä mies kans aina kyselee että miksi suututan itse itseni. En tiedä. Ehkä se on temperamentti?
    Ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, ettei ollut ihan huti lyönti ;) joo ehkä se on se temperamentti. Tosta toteamuksesta kyllä rupean käymään entistä kuumempana :D
      Kiitos <3

      Poista
  2. Tää nyt on tää peruskateuskortti, mutta sua on ihan varmasti kiusattu noista huulista ihan vaan sen takia, kun jokainen haluais samanlaiset!! Siis ihan oikeiasti nuo on mehevän näköiset! :D
    Ja mä oon kans vaikeasti luettava ja toisaalta tykkään olla sellainen. Ei kenenkään tarvi ymmärtää. :D

    ps. Äideistä on kiva lukea välillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miksi kiusattiin mutta mä häpesin niitä niin paljon että muokkasin aina mun kuvissa huulet pienemmiksi :D nykyään oon jo fine näiden botoxien kanssa;) kiitos paljon kommentistasi, tuli hyvä mieli <3

      Poista
    2. Ja miehen sanoja lainaten, olisihan se tylsää että nainen olis helppo, onpahan haastetta ;)

      Poista
  3. Sä oot niin kaunis,en kestä :) Ihanan rehellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meen tälläisistä kehuista aina ihan vaikeeksi, oon huono ottamaan vastaan pitkän "itseinhon" jälkeen. Tässä koitan parantaa itseäni, hyvältä tuntuu kuulla, pakko se on myöntää. Kiitos <3 olet ihana!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Siis ei.

      Niin että oot ihanin ja kaunein ja ja ja... sun kuvia on kiva katella, kun susta hehkuu tommonen ihanuus! :D

      Hyvä postaus!

      Poista
    2. Voihan Anette! Ihana olet<3 kiva että oot taas kuvioissa, sua ja sun miettimään laittavia tekstejä oli jo ikävä <3

      Poista
  5. Hei vähä kiva idea, mä varmaan aion tehä jotenki samanlaisen postauksen itekki täs joku päivä :D!

    Ps.tosi kaunis oot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että oli kiva postaus, täytyy katsoa millainen sun minä postauksesta tulee;) kiitos<3

      Poista
  6. Mä oon aina pitänyt sua kadehdittavan kauniina, oot ihan huippuhyvännäkönen ja rempseän tuntuinen luonne. Vähän niinkun minä, mut tyylikkäämpi ja tuhannesti kauniimpi ja rockimpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D en mä edes ole tyylikäs tai mitenkään rock! *punastuu* sen kyllä allekirjoitan että oot rempseä luonne ja sä olet kyllä kaunis. Ja aina olen ihastellut kun et mihinkään muottiin asetu vaan olet aidosti sinä :)

      Poista
  7. "Televisio, radio, kaikki missä voi säädellä ääntä tai vastaavaa, pitää olla tasaluku."
    Niin tuttua, mä oon ihan pienestä asti tehnyt tätä.
    ja kyllä, mies vihaa! :D
    -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävää! Se menee välillä jo siihen, että ajan itseni hulluksi kun en tiedä millä volalla äänet on, esim joissain autoissa ei näy, kiusaamista! :D

      Poista
    2. Tai jos tosi mukavasti sohvalla ja kaukosäädin jäänyt johonkin kauemmas...Mun on ainakin ihan pakko nousta ylös hakemaan se, että voin tarkistaa, et onhan vola "oikein"! :D
      -E

      Poista
  8. Tuli mieleen ne juustohamppari hetket mäkkärissä joskus yläaste ikäsinä, rupesin miettii tota hampparin syöntiä nimittäin ;D tätä naurun määrää kun muistelin sun jyrsimis taktiikan niiden kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XD no onhan se top noloimpiin jo menevä, en osaa syödä muuten! Ossi on ainut joka suostuu mun kans heseen/mäkkiin (eipä kyllä usein tuu käytyä kun en pahemmin tykkää) kun on sanojensa mukaan jo tottunut. :D mutta kuulemma olen outo

      Poista
  9. Tää oli kiva postaus! Mulla on toi sarkastinen sävy jäänyt sulta päälle. Parasta on kun edes J ei aina tajua sitä sarkastisuutta :--D Ja mulla on sama toi volyymijuttu. En voi elää jos se ei ole tasaluvulla :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sävy, hehheh! :--D ja tää volyymi on sellainen että mies ei aina kestä. Enkä minä:D

      Poista
  10. Ihana olet! Wau noi sun huulet! <3

    VastaaPoista
  11. Löysin eilen vasta sun blogisi ja liityin lukijaksi, niin mielenkiintoisen ja ihanan oloinen äiti siellä ;) kun aika sallii niin kahlaan kaikki kirjoitukset läpi ja tutustun kunnolla, mutta aivan ihanalta vaikuttaa sun blogisi, jatka samaan tahtiin! p.s kyllä mulle ainakin kelpaisi noi huulet;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäs milffi se siellä, tervetuloa ;) vilkaisin sun blogia ja täytyy palata illalla. Vaikutti kyllä kiinnostavalta jo pintapuolin;) ja kiitos<3 näistä huulista on mulla varaa luovuttaa ainakin 1/4 jos haluat :D

      Poista
  12. Ooh tää oli hyvä! Toi hampparijuttu, mä niin muistan! :D ♡ sulla sama fiilis sun huulista ku mulla mun silmistä. I feel you! Pitäsköhä itekki vääntää joku äiti postaus jossain vaiheessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei tää hamppari juttu ei näemmä poistu kenenkään muistista, traumaattinen näky XD kiitos<3 eikun vaan rustailemaan ;)

      Poista
    2. Ei traumaattinen, hulvaton! :D Sä oot muutenkin mieleen jäävää tyyppiä, hyvällä tavalla tietenkin ;))

      Poista

Kiva, jos jätät jäljen käynnistäsi ♥

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9