Image Slider

Kuvat ennen & jälkeen kalkkimaalin kosketuksen

| On
14.5.17
Kirjoitinkin jo aiemmin, että kyllästyin vaaleaan olohuoneeseemme ja maalasin hopeisen seinämme tummanharmaalla. Meillä oli jo pidemmän aikaa ollut projektilistalla vanhan senkkimme maalaus. Eri Facebook-palstoilla törmäsin jatkuvasti erilaisiin keskusteluihin koskien kalkkimaaleja ja pikkuhiljaa oma mielenkiintoni heräsi myös. Ajatus niiden helppokäyttöisyydestä (ei vaadi muuta esivalmistelua kuin puhtaan pinnan) sekä nopeasta kuivumisesta houkutteli suuresti ja se, että se sopisi lähes kaikille pinnoille (paitsi ulos) sinetöi päätöksen.




Kalkkimaaleilla tosiaan voi maalata melkeinpä mitä vain - seiniä, kattoa, huonekaluja ja vaikkapa sohvakangasta. Se on luonnontuotteista tehty, eikä ole niin myrkyllistä kuin muut maalit. Maali on myös hajutonta tai ainakin lähes hajutonta. 

Pikaisen Googlettelun (ja facebookhuutelun) jälkeen sain tietooni, että Lohjalla näitä saa Säästötalo Latvalasta. En ollut vielä tietoinen, mitä väriä senkillemme toivoisin ja ajattelin, että katson ensin mitä sävyjä olisi ylipäätään tarjolla. Pian kuitenkin selvisi, että näitä voi sävyttää ihan yleisimpien värikarttojen mukaan ja valikoitiin meidän senkille kaunis petrooli sävy.

Vanha senkki oli epätasainen niin pinnaltaan kuin sävyltään, mutta en tehnyt sille tosiaan muuta kuin puhdistanut rätillä. Ja kalkkimaali todentotta oli helppokäyttöinen, sillä vaikka myös lapset saivat sutia senkkiä, tuli jäljestä erittäin tasainen vaikka olin ollut satavarma, että senkki olisi hiottava tasaisen jäljen saavuttamiseksi. Plussaa myös siitä, että kalkkimaali oli helppo pestä lasten käsistä sekä pensseleistä pois pelkällä vedellä.




Ja koska nälkä kasvaa syödessä, tulin pohtineeksi kuinka kalkkimaali toimisi meidän seinällämme. Vaikkakin kalkkimaali lähes jokaiselle pinnalle sopii, arvelutti miten se tulisi reagoimaan meidän tapetoidulla seinällämme. Koska kalkkimaali on vesiohenteista, mietin repisikö se tapetin alas.

Päätin kuitenkin ottaa sen riskin ja hain Latvalasta maalin, sekä tarvittavat välineet. Pensselin valinnassa ei oikeastaan ole muita kriteereitä kuin se, ettei siitä irtoaisi karvoja. Itse valitsin mahdollisimman pehmeän pensselin, jotta se olisi mahdollisimman hellävarainen tapetille. Aloitin maalaamalla pienen kaistaleen seinää nähdäkseni miten tapetti reagoisi ja annoin sen muhia vuorokauden.



Koska mitään ei tapahtunut, uskaltauduin seuraavana päivänä aloittaa urakan. Aloitin homman ihan pensselillä, mutta kyllä siinä sen verran oli työnsarkaa, että seuraavana päivänä toiselle maalipinnalle kävin hakemassa telan. Meidän tapetissa on kuviointia, joten se toi oman haasteensa maalaamiseen ja söi myös maalia hiukan enemmän, kolme kertaa sain vetäistä läpi saadakseni täydellisen lopputuloksen. Maalattu seinä on vähän päälle pari metriä suuntansa ja maalia meni kaikenkaikkiaan vajaa kolme 0,9L pönikkää. Kokeilin maalia myös meidän vessan seinään (koska se menee myöhemmin remontoitavaksi ja sopii testiseinäksi:D), jossa pohjalla on vain vanha maali ja kalkkimaali liukui paljon paremmin sitä pitkin, paljon pienemmällä maalimäärällä! 






Itse rakastuin uuteen seinäämme sekä kalkkimaaliin nyt ihan totaalisesti ja meillä odottaakin ainakin kaksi lipastoa, vessa sekä yksi pöytä maalaamista enkä osaa enää edes harkita muuta vaihtoehtoa kalkkimaalin tilalle.

Lohjalta saa tosiaan Latvalan alakerrasta Värisilmästä asiantuntevaa ja asiakaspalvelualtista palvelua. Latvala myy Chalk Paint- kalustekalkkimaalia 0,225 L sekä 0,9 L pöniköissä ja sarjaan kuuluu myös vaha, jolla pinnan voi viimeistellä. Varsinkin kovalle kulutukselle altistuvat pinnat olisi hyvä viimeistellä vahalla tai lakalla. Vaikka maalattuun pintaan laittaisi vahan, voi pinnan kalkkimaalata yhä uudelleen.

Suosittelen ottamaan seurantaan Säästötalo Latvalan Facebook- sivut ja tutustumaan kalkkimaaleihin esimerkiksi kalkkimaalarit Facebook- ryhmässä. 

Onko kalkkimaali teille tuttu? Mitä kaikkea olette maalanneet? 


*Seinän maalit ja tarvikkeet saatu bloginäkyvyyttä vastaan




Ei nimi miestä pahenna, varsinkaan jos jää ilman

| On
13.5.17
Olen aina rakastan nimien pohtimista ja pyörittelyä, oli sitten vauvaa tulossa tai ei. Olen miettinyt tulevien lapsieni nimiä jo ollessani itse vielä lapsi, sekä silloin kun ajattelin että en edes tahdo lapsia. Nimien miettiminen on vain niin mielenkiintoista!

Oliverin aikaan muistan, että omat lempparini olivat Eelis, Oliver ja Leo. Vivianin nimen taas olin päättänyt jo ollessani 15- vuotias ja vain toivonut saavani sen joskus myös käyttöön. Muita nimilemppareita Vivianin raskausajalta oli mm. Lavenia, Livia, Lilia, Isla, Lilian, Elle, Ellen, Lumi, Vilja, Hilja, Aisla, Odette ja Odessa ja osa näistä edelleen miellyttää. Pojalle taas nimisuokkareita tuolloin oli esim. Eliel, Eemi, Eeli, Elia, Elja, Elliot,  jotka taas nyt kuulostavat liian yleisiltä eikä yhtään meidän kolmikkoon sopivalta.



Nyt jos meille tulisi tyttö ajaisin varmaan väkisin läpi nimen Eeden. Muita tällähetkellä vahvoja tyttönimilemppareita olisi ollut Beeda, Leona ja Valma mutta kyllä tuo Eeden oli silti ehdoton ykkönen. 

Sen takia nyt on ollut todella hankalaa hyväksyä, ettei meillä ole mitään selkeää nimilempparia. Tiedän että vielä on todella hyvin aikaa miettiä, mutta mulle itselle olisi tärkeää että se nimi tuntuisi suussa jo tutulta vauvan syntyessä ja vauvan näkeminen vain sinetöisi nimen. Että voisi jo aloittaa lempparinimien pyörittelyn ja koko nimen kokoamista. Mutta ei, tällä kierroksella ei ole ollut yhtäkään sellaista tuo se on nimeä ja se ahdistaa. On monta kivaa ja todella kivaa nimeä, mutta ei sitä THEnimeä.




Olen niminatsi ja se saattaa hieman rajoittaa tätä pohdiskelua. Siinä missä Ossi pilaa jokaisen nimen vääntämällä niistä jotakin, minä taas ylianalysoin nimien yhteenmätsäävyyden kanssa. 

Vaatimuksena olisi siis se, että kaikkien kolmen lapsen nimet sointuvat hyvin yhteen. En ole ikinä liiemmin tykännyt  liikaa toisiinsa rimmaavista sisaruksien nimistä ja muutaman arvailut Vivianin raskausaikana, että tuleeko Oliverille Olivia-sisko lähinnä ärsytti ja huvitti mielikuvituksettomuudellaan. Oliver ja Vivian ovat keskenään hyvin erilaisia nimiä, mutta molemmat pehmeitä ja yhteensopivia.

Koska sisaruksilla on vähän vahingossa suomenruotsalaiset nimet, on se vaatimuksena myös kolmannelle. Se ei kuitenkaan saa olla liian ruotsinkielinen, koska sukunimi on todella perinteinen suomalainen ja haluamme että nimi on helppo myös suomalaisen lausua.

Nimen täytyy alkaa jollain muulla kuin O tai V ja kirjoitusasun täytyy olla sama, kuin ääneen lausuttuna. Jos vauvan nimi alkaisi O tai V - kirjaimella, jäisi toinen sisaruksista ulkopuoliseksi nimensä kanssa, enkä itse ole ikinä ymmärtänyt miksi Suomessa, jossa sanat lausutaan samalla tavalla kuin kirjoitetaan, on Nooria kirjoitetaan yhdellä o:lla.
Nimi ei saa myöskään päättyä -r tai -an samasta syystä, että se rimmaisi silloin enemmän vain toisen sisaruksen nimen kanssa. Nämä kriteerit karsivat heti jo muutaman nimiehdokeistani; Kaspian ja Alvar.



Nimien on siis kaikkien oltava selkeästi erilaisia, mutta kuitenkin keskenään yhteneviä, jessus miten hankalaa osaankin tästä tehdä.

On meillä nyt kuitenkin YKSI nimi joka täyttää kaikki kriteerit ja on jopa miehen hyväksymä. Saatan kyllä vaatia tästä hyväksynnästä ihan kirjallisen sopimuksen allekirjoituksen kera, koska en pistäisi päätäni pantiksi etteikö mies ehtisi mieltään muuttaa.

Jos teillä tulee jotain nimiehdotuksia jotka täyttäisi nämä älyttömät kriteerit niin saa ehdottaa! Miten teillä on nimipohdinnat mennyt? Onko toinen saanut tahtonsa läpi vai oletteko olleet yhtä mieltä?

Viisi vuotta sitten

| On
12.5.17
Facebook muistutti taas yhtenä aamuna vanhalla kuvalla. En voinut olla hymyilemättä tasan viisi vuotta sitten vanhalle kuvalle (senkään takia, että kuvassa ON IHAN KESÄ kun taas nyt sataa lunta..) , jossa odotin esikoistan lähes samoilla viikoilla kuin nyt tätä kolmatta.

Viisi vuotta ei ajallisesti tunnu kovin pitkältä, mutta minun viiteen vuoteeni mahtuu melkoisen paljon asioita. Mullistavimpana kaikista oli tietysti ensimmäinen raskaus, ensimmäinen synnytys, ensimmäinen kerta saada vastasyntynyt syliin sekä äidiksi tuleminen, josta minuuteni kasvutarina alkoi. Olen varma, että mikään ei kasvata niin kuin äidiksi tuleminen, se on sellaista jatkuvaa itsetutkiskelua ja kasvamista kasvattamisen ohella.

Kuvassa asuttiin Ossin kanssa meidän ensimmäisessä yhteisessä asunnossa, kerrostalokolmiossa vuokralla. Ehdittiin asua siinä alta vuoden, kunnes pariviikkoa ennen Oliverin syntymää muutettiin ASO-asuntoon rivarikolmioon. Sinne me sitten kannoimme Oliverin ensimmäistä kertaa kotiin, siellä meistä tuli (heti synnärin jälkeen) perhe. Siellä nähtiin kun Oliver otti ensimmäiset askeleet. Se oli meidän ensimmäinen koti perheenä.

Otettiin laina, ostettiin omakotitalo, remontoitiin ensimmäistä omaa kotia, tehtiin läpsystävaihtaen töitä ja nähtiin toisiamme hyvällä tuurilla tiukassa kurvissa. Omaan kotiimme muutimme Oliverin juuri täytettyä vuoden. Oliverin todella, todella raskas vauvavuosi alkoi helpottamaan ja alettiin puhua vauvasta, puolivuotta siitä aloin odottamaan toista ja kolme kuukautta siitä sain keskenmenon. Vähän yli kuukauden päästä aloin odottamaan Viviania, ostettiin pupu ja Vivianin ollessa puolivuotias ostettiin koira. 

Viimeisimmät uutiset varmaan muistatteko, mentiin (vihdoin) kihloihin, suunniteltiin häitä ja palasin vakityöhöni (toiminimellä työskentelyn lisäksi). Tein positiivisen raskaustestin ja peruttiin häät.




Kuvassa on minä tasan viisi vuotta sitten, odotan poikaa viikolla 25. Olen 20 vuotias, pelokas ja kaikinpuolin hukassa. En todellakaan tiedä mitä tuleman pitää ja kuinka tulemme pärjäämään. Lapsi ei ollut muutaman kuukauden seurustelun jälkeen vielä ajatuksissakaan.

Tulevana äitienpäivänä tulee 23 viikkoa täyteen. Olen 25 vuotias ja odotan taas, vähän yllättäen, poikaa. Tälläkertaa kuitenkin tiedän, että lapset todentotta ne ottaa, puuduttaa, repii hiuksia (kirjaimellisesti) sekä hermoja, vie unet, lämpimän ruoan, peiton ja parhaimman tyynyn sängyssä. Mutta sitäkin enemmän he antavat ja opettavat, itsestä sekä rakkaudesta. Siitä miten pitkälle ne hermot venyvät ja että kahvi on ihan okei lämmittää viidesti mikrossa. 

Uuden ilmeen saanut olohuone ja uudet julisteet

| On
8.5.17




Kyllästyin valkoiseen ja vaaleisiin sävyihin, joten otin ja maalasin vaaleanharmaan seinän kalkkimaalilla tummaksi. Kalkkimaalista tulossa lisää infoa myöhemmin tänne blogin puolelle! 
Kierrätyskeskuksesta kotiutin kympillä pitkään etsimäni lehtitelinepöydän, joka ajaa meillä nyt Hayn tarjotinpöydän, jota en koskaan raaskinut hankkia, aseman. Valkoinen telkkarintaso sai kyytiä ja tilalle tuli (myös kalkkimaalilla) uuden pinnan saanut vanha lipasto. Vielä kun löytäisin tarpeeksi miellyttäviä kukkaruukkuja niin vuoraan olohuoneemme viherkasveilla, silläkin uhalla että en ole ainoa joka ne saa päiviltänsä.

Viimesilauksena sain vihdoin ja viimein ripustettua seinille asti sisustustaulut, joiden julisteet saatiin Deseniolta. Meinasin täytellä seinää myöhemmin lisää, sillä olen nyt ihan hurahtanut näihin kasviaiheisiin julisteisiin! Deseniolla tuotevalikoima on laaja niin julisteiden kuin tarvittavien välineiden saralla- kehykset, julistelistat, ripustimet ja nipustimet, kaikki samasta osoitteesta. Sivuilta löydät myös inspiraatio-välilehden, josta löytyy vinkkejä taulukollaaseihin sekä yhteenmätsääviin julisteisiin.

Samaan hengenvetoon mulla on antaa teille nyt alekoodi alkaen tänään 9-11.5 koodilla ollie25 (muista käyttää pieniä kirjaimia). Koodilla saatte 25 % alennusta kaikista julisteista lukuunottamatta handpicked-merkittyjä julisteita. 

NO KUMPI?

| On
25.4.17


Kaikki näytti siltä miltä pitää ja vauva vastasi 20+5 (lasketun ajan mukaan olisi 20+2), mutta päivää ei lähdetty muuttamaan. Tässä vaiheessa vauvan kasvu on jo hyvin yksilöllistä ja hän voi olla myös vain hyvin kasvanut. 

Kyllä iso kivi vierähti sydämeltä kuullessa, että kaikki on hyvin ja toivottavasti on loppuun asti. Kätilön kysyessä kumpaa veikattaisiin, kerroin että vahvoista "tyttöoireista" huolimatta on vahva tunne pojasta. Kätilön zoomatessa haaroihin en voinut enää pidätellä ja aloin nyyhkyttämään. Siellä se pippeli törötti! On tämä äidinvaisto vaan niin käsittämätöntä, kolmas kerta kun fiilikset sukupuolesta pitävät paikkansa!

Meidän Vivian saa siis jatkossakin pysyä perheen prinsessana <3



TYTTÖ VAI POIKA?

| On
23.4.17
20+0, puoliväli. Ihan hullua miten tämä kolmas raskaus vain roikkuu mukana ja aika menee ihan älytöntä vauhtia. Kahden yön päästä on jo rakenneultra!



Kuten aikaisemmassa postauksessa jo mainitsinkin, olen tällä kierroksella ollut ihan kujalla että kumpi sieltä mahtaa meille tällä kertaa tulla. En ole osannut ostaa vauvalle mitään, kun aiemmin mulla on ollut täysin vahva intuitio kumpaa sukupuolta tuleva vauva on ja molemmilla kerroilla fiilis (sekä raskausoireet) ovat pitäneet paikkansa. 

Tämä raskaus on ollut hyvin samankaltainen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kuin Viviania odottaessa, joka oli kaikkien testienkin mukaan selkeästi tyttö. Pahoinvointi on ollut kyllä paljon kamalempaa ja pitkäkestoisempaa kuin edellisellä kerralla. Oireiden perusteella voisin veikata tyttöä ja kaikki muutkin meille veikkaa tyttöä, mutta en tiedä mihin oma vahva poikafiilis perustuu. Toivonko alitajuntaisesti poikaa? 

Niin tai näin, tulee lapsemme todennäköisesti jäämään nimettömäksi. Ossi on meinaan luonnonlahjakkuus vääntämään jokaisesta nimestä ihme väännöksiä. tätä luokkaa: Edith "Miksei Delete". Se on oikeasti mahdoton, luulen että päätän nimen enkä kutsu sitä ristiäisiin.



Vauva.fi testin mukaan odottaisin poikaa mutta kiinalaisen kalenterin mukaan tyttöä. Toisaalta odottaessani Oliveria kiinalainen kalenteri ennusti tyttöä myös, kuin myös Vivianin kohdalla. Legendan mukaan Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika.

Jos kannat vatsaasi matalalla, vatsassasi on poika. Tyttövatsa on korkealla. 
Jos vatsasi ei näy takaapäin, on vatsassasi poika. Jos vatsa leviää sivuille niin tyttö.
Jos ovulaatioaikana niin poika. Jos olitte yhdynnässä pari päivää ennen ovulaatiota, on vauva tyttö. 
Jos kärsit pahoinvoinnista, vatsassasi on tyttö. Pojasta ei ole pahoinvointia.
Jos mielesi tekee suolaista, kertoo se pojasta. Tytön odottajat ovat persoja makealle.
Jos syöt paljon hedelmiä, on vauva tyttö. Pojan odottajille maittaa juusto ja liha.
Tytön odottajat eivät huomaa eroa. Jos jalkasi ovat kylmemmät kuin normaalisti, odotat poikaa. 
Nopea kasvu viittaa tyttöön. Jos rintasi eivät ole kasvaneet huomattavasti, on vatsassa poika. 
Jos vauhti kasvaa saatte pojan. Jos säärikarvojen kasvu on hitaampaa kuin aikaisemmin, odotat tyttöä. 
Jos syke on alle 140 on vauva poika, jos yli niin tyttö. (olen kotona saanut nyt kolme kertaa alle ja kolme kertaa yli)
Kiukkuisuus kertoo tytöstä. Jos olet rauhallinen ja hyväntuulinen, enteilee se poikaa.
Jos käsien iho on aiempaa kuivempi, saatte pojan. Jos taas normaalia pehmeämpi, tytön.
Jos linea negreaa ei ole tai se ylettyy vain navan alapuolelle, odotatte tyttöä. Navan yli mennessä odotatte poikaa.
Jos näin ei ole, on tulossa poika. Arat ja verestävät ikenet viestivät tytöstä. 
Tyttöä odottaessa äiti kärsii närästyksestä, pojasta ei näin ole.
Tyttö vie äidin kauneuden ja poika korostaa sitä

10/ja jos ottaa kiinalaisen kalenterin sekä maya-intiaanien ennustukset huomioon niin tilanne olisi 11/10. Vauva.fi-testissä oli paljon samoja kysymyksiä kuin yllä listaamani. Tästä voit käydä kurkkaamassa samaisen testin, jonka aikoinaan täytin odottaessani Viviania.

Olin kyllä aidosti yllättynyt "testituloksista". Jotenkin arvelin, että tyttöoireet veisivät näissä ihan kuus-nolla. Eihän nämä mitään todellisuutta tietenkään kerro, mutta on näitä aina kiva tehdä ja pohtia. Aiemmissa raskauksissa on myös nämä legendaksi kutsutut oireetkin pitänyt aina paikkansa. Mutta jaa'a saas nähdä mitä tiistaina selviää vai pitääkö tyyppi kintut visusti ristissä. 

Mitä te sanotte? Onko meidän kolmas tyttö vai poika? 

Raskauskuulumiset

| On
17.4.17
Vaikka luulisi tämän raskaanaolon olevan jo tuttuahuttua, niin kyllä se vain joka kerralla on yhtä jännittävää, pelottavaa ja kutkuttavaa. Tälläkin kierroksella on ladattuna jokaikinen raskausaiheinen sovellus puhelimelle, joita vähintään aina raskausviikkojen vaihtuessa täytyy olla lukemassa. Ei sitä todellakaan muista mitä milläkin viikolla siellä vatsassa tapahtuu.



Pari viikkoa sitten tunnistin ensimmäistä kertaa selkeästi potkut. Sitä ennen olin ajatellut, että mahassa saattaa liikkua vain ilmaa tms, mutta tällöin tunne oli päivänselvä. Ja kyllä ne pienet heiveröiset potkut tuntui taas niin liikuttavilta ja friikeiltä samaan aikaan. Ajatus siitä, että sisällä kasvaa ihan oikea ihminen joka kasvaa, liikkuu ja pissaa sun sisällä on ajatuksena niin absurdi. Niin ihmeellistä! Samalla niin ihanaa tuntea ja kokea kaikki tämä vielä yhden kerran. Koska nyt *sormet ristissä* tämä ihan tosissaan on viimeinen kerta raskaana.


Pahaolo on vihdoin ja viimein alkanut helpottamaan, kunhan en vaan syö mitään makeaa. Selkäkivut ovat alkaneet hyvin samanlaisina kuin aikaisemmissakin raskauksissa, eli pääsääntöisesti painottuu oikeanpuoleiseen alaselkään, joka heijastuu oikeaan jalkaan. Viime raskaudessa todettiin iskias heijastetta sekä oikean jalan lihasheikkous ja näiden takia en voinut varata oikealle jalalle painoa ollenkaan. Mitä enemmän maha kasvoi sitä suuremmaksi ja laajemmiksi kivut yltyi. Toivon, että tällä kertaa pysyisin työkykyisenä pidempään kun olisi tuo terassin rakentaminen haaveena. Ensivuoden häistä kun jo luovuttiin...




Pelko on kuitenkin ollut erilainen edellisiin raskauksiin verratessa. Oliverin kanssa en oikein osannut vielä pelätä mitään, Vivianin kanssa pelkäsin keskenmenoa ja sitä, voiko kaikki mennä vielä hyvin. Vaikka selkä sekä oikea jalka on ollut molempien raskauksien aikana pelkkä riesa, on raskaudet muuten sujunut hyvin, kuten synnytyksetkin. Minulla on myös kaksi tervettä lasta. Nyt kolmannen kohdalla huomaan pelkääväni ihan kohtuuttoman paljon,"kolmas kerta toden sanoo" ja että jotain hirveää tapahtuisi. Olenkin koittanut pitää itseni superkiireisenä, eikä näille ajatuksille ole ollut viimeaikoina ihan hirveästi tilaa ja toivon, että viimeistään rakenneultran jälkeen sekä kun voimakkaita säännöllisiä potkuja alkaa tuntumaan, nämä ajatuksetkin jäisivät kokonaan. 




Hankintoja ei olla tehty vielä ollenkaan vauvalle, mikä on musta ihan kreisiä! Luulen sen johtuvan siitä, että tällä kertaa mulla ei ole vahvaa fiilistä vauvan sukupuolesta. Oliverin ja Vivianin kohdalla olen molemmista ollut ihan varma jo plussatessa ja kummallakin kerralla osunut oikeaan, mutta kerron näistä fiiliksistä myöhemmin lisää. Neuvolakäyntejä on ollut tähän mennessä vasta kaksi ja koska aiemmat raskaudet ovat sujuneet mutkattomasti, tulee niitä jatkossakin olemaan melko vähän. Painoa taisi olla noussut n.5 kiloa ja paineet ovat matalat, niin kuin mulla yleensäottaenkin.

Noin muuten minusta tuntuu, että tämä kolmas raskaus menee jo suht rutiinilla ja sitä välillä itsekin unohtaa olevansa raskaana. Tuntuu, ettei myöskään ketään enää jaksa raskaus kiinnostaa, hah. Itsehän en jaksa odottaa synnytystä ja että pääsen taas nuuhkimaan vauvantuoksua. Tällä viikolla tulee jo puoliväli täyteen, ihan hullua miten äkkiä aika menee!


Kovasti haluaisin enemmän päivitellä raskauskuulumisia ja muuta, mutta kolme työtä, kaksi lasta, yksi koira ja miehen vuorotyöt verottaa nyt sen verran, että jostain päästä on höllättävä. Toivotaan, että kuitenkin pian helpottaa ja pääsisin pitkästä aikaa kuvailemaan videotakin!