Image Slider

YSTÄVÄT sis.arvonnan voittaja sekä alekoodi Mainiolle!

| On
17.10.17














Vuosi sitten kuvailtiin tyttöjä lähinurkilla ja päätettiin, että tultaisiin joka syksy kuvailemaan kaverukset samoihin aikoihin samassa paikassa. Pitkään suunniteltiin kuvauspäivää, mutta päivä toisensa jälkeen päivät olivat synkkiä, sateisia ja maat märkänä. Lopulta päätin muuttaa suunnitelmaa mätsäävistä neuleista kuravaatteisiin. Vaikka kurikset ei ehkä asusteena ole mikään kaikista silmää hivelevin, luonnonvaloa ei ollut laisinkaan ja tihkusade häiritsi tarkennusta, on pakko sanoa että onhan nämä söpöjä. Kuvissa näkyy näiden kaverusten persoonat sekä heidän välinen ystävyys. Tuollaisia he oikeasti ovatkin, keskenään kikattavia hassuttelijoita. Pitävät toisensa puolia ja nostavat kaatuneen maasta ylös- heti lopettaessaan nauramisen. He jakavat rusinat, surut ja ilot. Kuulostaa samalta kuin heidän äitiensäkin ystävyys. <3




Teitä oli aivan huikea määrä osallistunut Mainio-mekon arvontaan, kiitos! Mekon itselleen voitti Noora Laine, laittaisitko mulle sähköpostilla yhteystietosi? pikkuollie@gmail.com

Lohdutuspalkintona kaikille muille olisi -30% alekoodi tuohon Mainion mekkoon, sekä kaikkiin  muihin Scenes-kuosin vaatteisiin. Alekoodi on voimassa heti- 20.10 klo 23.59 saakka ja toimii koodilla mainioollie

LEONEL 1KK

| On
16.10.17








L E O N E L 1 K K

- on kasvanut kuukaudessa kilon ja viisi senttiä
- hiukset ovat vaalentuneet melkein kokonaan blondiksi
- on melko zen
-känisee iltaisin vatsakipuja
-...ja joskus aamuyöstä
-..mutta muuten nukkuu yöt melko hyvin perhepedissä
-kuorsaa
-seuraa mielellään sisarusten touhuja
- tykkää seurustella
- jolloin itsekin ääntelee, seuraa katseellaan ja hymyilee
-pitää hassuja ääniä, murisee
- jaksaa pitää melko pitkiä aikoja päätä ylhäällä
- rakastaa sylissä hyppelyä
-..ja pitkiä suihkuja
-syö tuttia!!!
- on kaikinpuolin tyytyväinen, hurmaava beibinen


Ps. Vielä pari tuntia aikaa osallistua Mainio-mekon arvontaan edellisessä postauksessa!

MAINIO IMETYSMEKKO sis. arvonta

| On
11.10.17






Mainion syksyn uudessa mallistossa aikuisille tuli mekko, josta jo loppuraskauden aikana muodostui mulle mukavuusvaate. Mekko on joustavaa trikoota kaksinkertaisella yläosalla, joka siis mahdollistaa myös imetyksen! Materiaali on 95% GOTS luomupuuvillaa sekä 5% elastaania ja onkin ihan super kepeän tuntuinen päällä. 

Nämä tosiaan joustaa hyvin! Mulla oleva mekko on kokoa xs ja käytin tätä tosiaan jo ihan loppuraskaana ilman, että puristi. Nyt ilman raskausmahaa istuu myös nätisti ja odotan vaan aikaa kun pääsen taas omiin mittoihini, uskon että mekko pääsee kaikista parhaiten silloin oikeuksiinsa. 

Mekkoni on kerännyt paljon kehuja ja siksi musta onkin ihan superia, että saan arpoa teille yhdelle samanlaisen mekon! Ja älkää hei jääkö liikaa kiinni siihen, että tämän mekon kanssa on mahdollista imettää, mielestäni tätä voi vallan hyvin pitää myös ilman imettämisen tarvetta! Joten imetit tai et, jos mekko miellyttää ja haluat osallistua arvontaan niin kommentoi mitä tahansa ja jätä erottuva nimimerkki. Aikaa osallistua on 16.10 klo 23.59 asti, onnea!


Mainion mekko saatu.

RISTIÄISET

| On
8.10.17
Samalla kun on helpottunut olo ristiäisten jälkeen, on olo myös hieman haikea. Näitä juhlia olen odottanut siitä asti kun nimi päätettiin, että jotain puolivuotta sitten varmaan. Ja kun eilen tämä odotettu päivä sitten koitti, jätti se jälkeensä haikeuden niiden ollessa ohi. Meidän viimeisen vauvan ensimmäinen iso juhla.



Juhlat meni tosi kivasti, varsinkin alkustressin jälkeen kun itsekin ehti ja pystyi vähän rentoutumaan. Pappi piti kauniin puheen, jossa hän kertoi mm. siitä miten meillä käydessä on huomannut miten mutkattomasti keskenään kaikki ollaan, rakkaudesta ja sisaruudesta. Isommat lapset malttoivat tosi nätisti ja Oliver kävi kuivaamassa pikkuveljen pään. Joku olisi saanut pyyhkiä myös mun kyyneleitä, heh.

Tarjottavat ulkoistin suosiolla ja aaettä meillä oli pöytä koreana! Kaikkea riitti mutta meni myös hyvin kaupaksi, eikä tähteitä jäänyt paljolti. Teemaväreinä meillä oli musta, harmaa sekä valkoinen ja koristeita ei eugalyptuksen ja harsokukan lisäksi muuta ollut. Vaikka joku voisi luulla, että valittiin liian ankeat värit ristiäisiin (sen ainaisen vaaleansinisen sijaan) niin mielestäni less is more päti tässäkin ja meidän juhlapöytä oli äärimmäisen kauniina. 

Ristiäismekko on meidän suvussa kiertänyt, vanha ja kaunis. Siinä on kastettu mun isä sisaruksineen, mun serkut lapsineen, minut ja siskoni ja nyt myös kaikki kolme lastani. Virallisen tilaisuuden jälkeen vauva sai ylleen teemavärin mukaiset vaatteet ja samoissa sävyissä kuljettiin myös koko perhe.






Juhlakakun ja macaronsit meille loihti Konditoria Sokeritähti toiveidemme mukaan, harmaan eri sävyjen liukuväreillä molemmat. Mulla meinasi oikeasti päästä itku, koska kakku oli niiiin täydellinen ja vastasi prikuulleen sitä mitä toivoin ja pyysin. Suklaapohjainen vadelmamousse-täytteinen kakku oli myös super mehukas, muttei kuitenkaan liian makea. Siis kaikinpuolin vaan täydellinen, en voi olla hypettämättä. Macaronseja oli kolmea eri makua, lime-,valkosuklaa- ja suklaatäytteillä. Sen verran niistä, että on muuten ensimmäiset vastaantulleet macaronsit joista olen oikeasti tykännyt. Kinkkupiirakka tuli myös heiltä, oli ilmeisesti oikein hyvää koska en ehtinyt edes ajatella niiden maistamista kun ne olivat jo loppu =D Sokeritähden tarjottavat tuli meille yhteistyönä, mutta voin käsisydämellä vannoa hypettäväni ilman sitäkin ihan yhtä paljon!!

Voileipäkakut teki mun paras ystävä ja kuopuksen kummi. Hän ei meinannut keksiä lahjaa ja sanoin, että tämä olisi oikeasti varmasti mieluinen ja hyödyllinen lahja. Ja oikeesti en ole ikinä syönyt yhtä hyvää kalavoileipäkakkua, siis oikeesti, ikinä. Meiltä lähti porukkaa kippojen kanssa kakkuja mukanaan kotiinvietäviksi. 




Mutta siihen nimeen! Ihanaa kun teistä niin moni oli jaksanut käydä arvailemassa sitä tässä postauksessa! Etunimen oli useampi arvanut ja jokunen myös 2/3 nimestä. Tosi paljon kivoja nimiä ehdottelitte ja monia sellaisia mitä itse olin myös pyöritellyt. Mun nimilistalta löyty valitun nimen lisäksi mm. nimet Alek, Alvin, Eedis, Aamos, Venni, Myrsky ja Maxim. Ilman naurettavia kriteerejäni lista olisi ollut vähän pidempi. 

Oliverille meinasi aikanaan tulla nimeksi Leo, joten hauskaa että se jollain tapaa löytyy nyt meidän kuopuksen nimestä. Toinen nimi on miehen ehdottama ja koska siitä olen aina itsekin tykännyt niin suostuin siihen samantein. Kolmas nimi on meidän isältä, kun Oliver on puolestaan saanut kolmannen nimen miehen suvusta.

Leonel Valo Antero,

meidän kolmannen murun maailman kaunein nimi.





Nimimerkki Ann oli arvannut koko nimen oikein, kerro ihmeessä kuinka? Laita mulle sähköpostia osoitteeseen pikkuollie@gmail.com niin pääsen lähettelemään sulle jotain pientä ylläriä!

*nimikyltti saatu Puine.fi
poikien housut saatu nuttuluxilta

Voi pojat

| On
1.10.17


Siinä he ovat. Pitkään pelkäämisen niin itsensä kuin toisen puolesta, pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen he ovat niin täydellisinä siinä.

Raskausaika olisi ollut satakertaa raskaampi, jos sitä ei olisi saanut jakaa parhaan ystävän kanssa.
Tässä on taas meille yksi asia lisää yhteistä ja mikä yhdistää, meidän pojat, meidän kummilapset.

Arvaatko nimeni?

| On
24.9.17
Muistatteko tämän postauksen, jossa mietiskelin tulevan vauvan nimeä ja että meillä on yksi ihan kelpo nimivaihtoehto. No, ei mennyt aikaakaan nimeä makustellessa kun se alkoi tuntua täydelliseltä ja lopulta niin lopulliselta, että jos olisikin tullut tyttö olisi harmittanut että nimi jää käyttämättä.





Musta olisi hauska kuulla, mitä te veikkaatte meidän kolmannen pikkumurun nimiksi ja ajattelin, että voisin lähettää jotain kivaa sille, joka veikkaa lähimmäksi koko nimen! Kannattaa käydä lukemassa tämä postaus, jotta pääsette tarkemmin kärryille kaikista kriteereistä, miksi esim. Liam ja Kaspian eivät sopineet nimiksi, vaikka niistä kauheasti tykkäilenkin. 

Nimiä tulee kuopuksellekin kolme aivan kuten sisaruksilla, samalla kaavalla pitkä, lyhyt, pitkä. Edelliset ovat tosiaan Oliver Eelis Kalervo ja Vivian Lumi Aurora. Kuopuksen kaksi ensimmäistä nimeä tulee alkamaan eri kirjaimella kuin kummallakaan sisaruksella. Etunimi on harvinaisempi, väestörekisterin mukaan sitä on annettu viimeisen seitsemän vuoden aikana vain n.90, kaikki miehelle. Nimi on kansainvälinen, mutta sopii myös hyvin suomalaiseen suuhun ja istuu hyvin suomalaisen sukunimen kanssa. Toinen nimi on unisex, mutta esiintyy kuitenkin huomattavasti enemmän miehen nimenä. Kolmas nimi tulee suvusta ihan kuin Oliverinkin kolmas nimi. Tämäkin hyvin vanha suomalainen nimi ja rimmaa hyvin sisarusten kolmansien nimien kanssa.




No, raksuttaako yhtään? Koska nimi on ollut valmiina jo pitkään päätettynä, päätettiin hoitaa juhlatkin alta pian pois ja ristiäiset ovatkin jo 7.10. Arvausaikaa ajattelin antaa teille sinne asti!

Mehän kutsutaan vauvaa jo nimeltä ja on ollut ihan hassua sekä hankalaa puhutella häntä vauvana vieraiden läsnäollessa. Olen myös varma, ettei Oliverkaan saa pidettyä nimeä salassa kovin pitkään, vaikka hän hienosti on juksannut muita vauvan tulevaksi nimeksi Wilson, mikä kyllä on ihan huikea nimi sekin, enkä tiedä mistä hän sen oikein keksi.


Iik, mä odotan niin innolla teidän arvauksia <3 jätäthän tunnistettavan nimimerkin jos kommentoit anonyyminä :)

EDIT! Tähän asti tulleista (ihanista) arvauksista iso osa ei istu kriteereihin, joten suosittelen tsekkaamaan tosiaan vanhemman postauksen. Huomaatte millainen niminatsi olen ja miten paljon nuo kriteerit rajaa mahdollisia nimivaihtoehtoja. 

Baby blues

| On
22.9.17
"Jopa 80 prosenttia synnyttäjistä kokee herkistymistä, joka on voimakkaimmillaan kolme–viisi päivää synnytyksen jälkeen. Tämä ns. baby blues kestää yleensä muutamia päiviä. Sen tyypillisiä oireita ovat itkuherkkyys, mielialan vaihtelu, ärtyneisyys, joskus myös ruokahaluttomuus ja unihäiriöt."

En edes tajunnut, että tästähän osittain varmasti on kyse ennen kuin luin Tiinan blogi-kirjoituksen aiheen tiimoilta. Ensimmäinen viikko oikeastaan olikin sitä, että vähän väkisin olin lempeä isommille lapsille, siis sen ajasta mitä en tiuskinut heille ja miehelle. Yhtenä iltana kun isommat olivat jo nukkumassa ja pitelin taas vauvaa sylissä, purskahdin itkemään. Itkettää ja ahdistaa ajatus siitä, että ihan kohta mun pieni vauva ei ole enää näin pieni. Kokemuksesta voin kertoa, että tämä aikakausi on ihan nanosekunnissa ohitse. Ei enää vauvantuoksua, sylitorkkuja tai vauvantuhinaa. Ikinä. 



Koskaan ei pitäisi sanoa että "ei koskaan", mutta kyllä minä melkolailla uskallan tämän asian kanssa pistää pääni pantiksi ja kuuluttaa kirkossa. Vauvat ovat ihania ja haluaisin repeatilla kokea synnytyksen euforisen tunteen kun vauvan saa ensimmäistä kertaa syliin (mieluiten ilman sitä synnyttämisosuutta, heh) ja ne vastasyntyneen ensimmäiset viikot. Mutta tässä asiassa on vain pakko yrittää kuunnella järjen ääntä. Se synnytys kuitenkin kestää jokaisella kerralla vain sen "hetken" kunnes on ohi taas ja jokaisella kerralla vauva kasvaa eikä jää vauvaksi. Ja kun ne vauvat kasvaa, kasvaa myös vastuu muuttaen muotoaan. Enää ei riitäkään syli ja tissi, vaan se lapsi täytyisi osata kasvattaa tasapainoiseksi, itsevarmaksi kunnon kansalaiseksi ja se jos joku ei ole mitään tissien läpsyttelyä. On niin raadollista miten lasten kasvatuksessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se että meidän arki on lastemme lapsuus unohtuu siinä arjessa usein. Koen, että kolmelle sylini vielä riittää ja hermoni, noh vaihtelevasti..  

Olisi vastuutonta tehdä lapsia yli oman jaksamisen vain siksi, että vauvat ovat söpöjä, eikä se olisi reilua sisaruksiakaan kohtaan. Jotta voisin olla mahdollisimman hyvä äiti näille kolmelle murulle on hyvä olla rehellinen itselleen omasta rajallisuudestaan. On mulle sanottu, että koska olen vielä niin nuori ehdin lastentekoon vielä myöhemmällä iällä ja kun nämä kolme ovat jo isoja. Toivon kuitenkin, että siinä vaiheessa kun lapseni pyyhkivät itse omat pyllynsä ja voitelevat aamupalaleipänsä, niin minä en saa sen laatuisia aivopieruja että aloittaisin leikin alusta. 




Pahin itkuherkkyys ja varsinkin ärtyneisyys on laantunut, mutta huomaan että varsinkin tuo lopullisuus edelleen itkettää. Itkin sitäkin, että miksi en jäänyt sairaalaan pidemmäksi aikaa kun mahdollisuus oli? Miksi en vielä viimeistä kertaa kulkenut siinä kamalassa kaavussa ja erotiikan tappavissa verkkopöksyissä? Miksi en nauttinut niin pitkään kuin mahdollista viimeisistä valmiista aterioista? Koska nyt, en tule enää koskaan kokemaan noitakaan asioita. Miksi en osannut nauttia viimeisestä raskaudesta, kun tiesin, etten enää ikinä tule kokemaan vauvan potkuja tai saa silitellä kasvavaa kumpua? Miksi en saa aikaa pysähtymään, että saan vaan jäädä tähän hetkeen, viimeisen kerran, kun vauva on ihan piskuinen.

Ehkä tämäkin vielä helpottaa ja voihan olla, että kun tämä vauvakupla joskus poksahtaa olenkin ihan sinut sen kanssa, että vauvoja ei meille enää tule. Nyt koitan keskittyä vain vauvan nuuhkimiseen, ettei tämä vauvantuoksu ikinä unohtuisi.

Onko teillä ollut baby bluesia? Onko se mennyt ohi pian, ollut hankala tai jopa pitkittynyt ihan synnnytyksen jälkeiseksi masennukseksi? Saitko/haitko apua?